Luova ongelmanratkaisu

Luovuus on välttämätöntä kehityksen ja muutoksen aikaansaamiseksi. Monet ongelmat odottavat ratkaisuaan, mutta vaikka hätä monesti keinot keksiikin, eivät kehittämis- ja toteuttamiskelpoiset ideat välttämättä synny sormia napsauttamalla. Luova ongelmanratkaisu edellyttää monesti tietoista panostamista ja silloin erilaisten ongelmanratkaisumenetelmien käytöstä saattaa olla hyötyä. Toiset menetelmät ja työtavat perustuvat ryhmän resurssien ammentamiseen, toisia voi käyttää yksinäänkin (voimmehan "keskustella" itsemme kanssa eri näkökulmista ja eri rooleissa).

Luovan ongelmanratkaisun prosessin tunnusmerkkejä:
  • Se on avoin prosessi, jossa voidaan käyttää erilaisia menetelmiä kulloisenkin tilanteen mukaan (joko ryhmässä tai yksin). Avoimuus liittyy myös ratkaisuihin, jotka ovat ennalta tuntemattomia.
  • Mikäli kysymyksessä on ryhmä, on ilmapiirin oltava myös avoin ja rento, jotta ongelmien etsiminen ja ideointi onnistuisivat.
  • Ongelmaherkkyyden lähtökohtana voidaan pitää kriittistä suhtautumista. Se ei kuitenkaan tarkoita negatiivista, vaan positiivista, myönteistä kriittisyyttä.
  • Prosessissa tarvittavia erityisiä taitoja ovat erityisesti kommunikaatio- ja yhteistyötaidot. Erittäin tärkeää on kuuntelun taito, että emme heti suoralta kädeltä vastaa meille esitettyihin ideoihin, vaan mieluumminkin tarkistaisimme vaikkapa toistamalla, että olemme ymmärtäneet viestin ja sen jälkeen pohtisimme sen hyviä ja huonoja puolia - ja näitäkin positiivisessa mielessä, erilaisia ratkaisumalleja etsien.

Tässä osassa tarkastellaan kahta ryhmissä käytettävää ongelmanratkaisumenetelmää ja työtapaa, synektiikkaistuntoaa ja tulevaisuusverstasta, joita voidaan soveltaa myös oppimistilanteissa. Luovia menetelmiä käytettäessä toimitaan aina tavoitteellisesti, mutta ilman etukäteen asetettuja ratkaisumalleja. Ratkaisuun, joka voi olla yllättäväkin, päädytään yhdessä - se opettaa yhteistoimintaa ja toisten kuuntelua. Niitä käytettäessä annetaan mahdollisuus mahdottomalle, jolloin vapaudutaan perinteisistä ajatusmalleista ja oivalluksen ja kekseliäisyyden osuus suurenee. 

Synektiikkaistunto

Synektiikkaistunnossa yksi ryhmän henkilöistä on ongelman "omistaja" ja häntä kutsutaan asiakkaaksi. Yksi ryhmän jäsenistä on istunnon puheenjohtaja tai vetäjä, jonka vastuulla on istunnon eteneminen asiaan kuuluvalla tavalla. Hän ei osallistu varsinaiseen luovaan työhön, vaan tekee muistiinpanoja ja ohjaa istuntoa hienovaraisesti sivusta. Muut ryhmän jäsenet auttavat asiakasta ongelmansa ratkaisemisessa esittämällä erilaisia ideoita ratkaisun avaimeksi.

Synektiikkaistunto etenee seuraavasti:
Asiakas esittää ongelman yhdellä lauseella.
Asiakas kertoo lyhyesti ongelman taustasta ja siitä, miten se koskee häntä. Hän myös esittelee lyhyesti, minkälaisia ratkaisuvaihtoehtoja on jo mahdollisesti ajateltu tai kokeiltu. Samoin hän esittelee ne toimintamahdollisuudet ja -valtuudet, joihin hänellä on varaa ja mahdollisuus sitoutua. Lopuksi asiakas esittelee oman ihanneratkaisunsa ongelmaan, tyyliin "Olisi hienoa, jos ...". Ryhmän jäsenet analysoivat asiakkaan selostusta, mutta eivät esitä lisäkysymyksiä. Lyhyet muistiinpanot sallitaan.
Ryhmän jäsenet esittävät nopeassa tahdissa 20-40 toiveajattelumaista tavoitetta, jotka alkavat sanalla "Miten...?. Tavoitteet ovat lennokkaita ja leikillisiä.
Asiakas valitsee yhden toivomustavoitteista (mielellään ei kaikkein ilmeisintä vaihtoehtoa) ja kertoo, miksi se miellyttää häntä. Samalla hän pyytää apua toteutustavan keksimiseksi. 
Asiakas valitsee yhden esitetyn idean toivomustavoitteen toteuttamiseksi. Asiakas toistaa esitetyn idean ääneen tarkistaen näin, että on ymmärtänyt sen oikein. 
Asiakas etsii ideasta vähintään kolme hyvää puolta (plussapuolet) ja pyytää apua sen muuntamiseksi vielä käyttökelpoisempaan muotoon (miten...?).
Sitten uusi idea ja ... prosessi jatkuu mahdolliseen ratkaisuun asti.
Ratkaisu kirjoitetaan paperille asiakkaan sanelemassa muodossa.
Paperille kirjataan myös ratkaisua seuraavat toimenpiteet asiakkaan sanelemassa muodossa.


Tulevaisuusverstas

Tulevaisuusverstaassa tuotetaan sosiaalisia innovaatioita. Oppimisprojekteissa tulevaisuusverstaalla saadaan tuntumaa opiskelijoiden lähtökohtiin, rakennetaan perustaa opiskelulle ja auotaan jumiutuneita projekteja. Työelämän valmiissa yhteisöissä verstaassa voidaan tuottaa erilaisia muutosprojekteja sekä ratkoa erilaisia pysähtymisiä. 
Tulevaisuusverstaalla on vetäjä, joka huolehtii prosessin muodosta. Osallistujat tuottavat varsinaisen sisällön. Verstaassa oppijat oppivat ajatusmallin, miten ongelmista mennään utopioiden kautta tulevaisuuteen. 

Yksinkertaisesti sovellettuna tulevaisuusverstas voi olla tällainen:
Valmistelu: Jos ryhmä on ennestään jo tuttu ja kiinteä, verstaan aihe voi olla suhteellisen tarkasti rajattu. Mikäli ryhmä vasta hakee itseään, aihe voi olla avarampi. Tärkeintä on varmistua siitä, että ihmiset ovat valmiita työskentelemään valitun aiheen parissa. Jos esimerkiksi opinnot jossain vaiheessa jumiutuvat, voi otsikkona nopealle verstaalle olla: "jokin mättää näissä opinnoissa". Varusteiksi tarvitaan isoja papereita ja erivärisiä tusseja. Paikan pitää olla sellainen, jossa on vapaita yhtenäisiä seinäpintoja papereiden kiinnitystä varten ja alkuvaiheessa sen pitäisi olla pöydätön. Verstaan avauksessa kuvataan aihe, perusteellaan prosessin valintaa ja sovitaan aikataulusta. Rentouttava tutustuminen on paikallaan, jos osallistujat eivät tunne toisiaan ennestään. Aiheeseen voidaan johdatella vaikkapa musiikin säestämällä mielikuvamatkalla tms. 
Ongelmavaihe: Tämän vaiheen tarkoituksena on käyttää osallistujien kriittistä potentiaalia. Papereille kuvataan kaikki se, mikä koetaan aiheessa ongelmalliseksi, vajanaiseksi, kiusalliseksi, kiukuttavaksi, pelottavaksi, tylsäksi tai tyytymättömyyttä aiheuttavaksi. Ongelmien syihin, ratkaisuihin, selittelyihin tai lohdutteluihin ei puututa. Paperit kiinnitetään seinille ja jokainen kulkee puhumattomana musta tussi kädessään kirjoittamassa mieleen juolahtavia mietteitään. Toisten kirjoitukset auttavat muistamaan omia harmeja. Ongelmat ryhmitellään vetäjän johdolla ja konkretisoidaan. Kuitenkin pysytään edelleen vain ongelmien kuvauksessa, eikä syiden tai syyllisten kaivelussa. Ongelmat voidaan pisteyttää jatkotyöskentelyn keskittämiseksi. Jokaisella on käytössään seitsemän pistettä, jotka jaetaan niille ongelmille, jotka koskettavat itse kutakin eniten; vaikkapa kaikki seitsemän pistettä yhdelle Todella Isolle Ongelmalle.
Utopiavaihe: Utopiavaiheessa pyritään tuottamaan ongelmien ylipositiivinen vastakohta, joka on paljon suurempi kuin "tavoite". Unelmia ja utopioita tuotetaan mielikuvituksen avulla, ja sitä puolestaan herätellään vetäjän rohkaisevilla puheilla, liikunnalla, "vasemman" käden piirustuksilla. Tai vetäjä voi pistää porukan piiriin ja aloittaa uskomattoman tarinan, joka etenee jokaisen osallistujan kannettua kortensa kekoon. Kun oikea vire on saavutettu, otetaan ongelmat esille ja etsitään niille positiivisia vastakohtia. Ongelman unelmoiminen poistuneeksi ei riitä, vaan sen tilalle unelmoidaan jotain positiivista, jonka aikaansaamisessa on itse ollut mukana. Keinoja ei kuitenkaan vielä mietitä. Unelmat kirjoitetaan ja kuvitetaan jälleen isoille papereille. Unelmointia voidaan jatkaa vielä pienryhmissä - kun jokin unelma on saatu auki, siihen on helppo keksiä yksityiskohtia. Unelmapaperit kiinnitetään seinille ja verstaan perustarkoituksesta riippuen nekin voidaan pisteyttää ja valita suosituimmat jatkotyöskentelyn pohjaksi.
Todellistamisvaihe: Unelmat antavat pontta todellisuuden töille ja motivoivat pitkääkin puurtamista. Yksinkertaisimmillaan todellistamisvaihe sisältää sen, että jokainen osallistuja suunnittelee kolme askelta kohti unelmaansa. Askeleet sijoitetaan tiettyihin ajankohtiin ja ne kuvataan hyvin tarkkaan; mitä kukin askel tuottaa, missä se näkyy ja tuntuu. Jos paikalla on saman unelman tavoittelijoita, on mahdollista liittoutua toteutusten suunnittelussa. Vaikka teot olisivatkin yhteisiä, on muistettava, että omat halut ovat pohjana. Päätösvaihe näyttää verstaan rehellisyyden; kun ongelmat on kuvattu peittelemättä, kun utopiat on uneksittu rohkeasti ja iloisesti, on tekemisen halu hyvä. Jos haluja tekemiseen ei löydykään, on sekin "tulos". Tästä tuloksesta kannattaa aloittaa syvällinen keskustelu, jonka aikana voi hahmottua osuvampi verstaan aihe.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti