Vuorovaikutuksellisen verkko-opetuksen rakenteet
- Verkko-opetuksen ekosysteemi
- Säännölliset ja epäsäännölliset rakennekehykset
- Epäsäännöllisten rakenteiden konteksteja
Verkko-opetuksen ekosysteemi
Voidaan ajatella, että tietoverkon kommunikatiivinen luonne ja sitä kuvaavat piirteet muodostavat sen rakenteellisen kehyksen, jonka sisällä erilaiset verkkoprosessit syntyvät, elävät ja sammuvat. Verkkoa voitaisiinkin tarkastella omanlaisenaan ekosysteeminä, joka sisältää mittaamattoman määrän erilaisia pienekosysteemejä - niin avoimia kuin suljettuja. Niissäkin on omia rakenteellisia "pienilmastotekijöitä", jotka puolestaan ovat pienempien systeemien rakenteellisia kehyksiä.Organisoidut verkko-opinnot ovat yleensä luonteeltaan suljettuja, mikä tarkoittaa sitä, että vaikka opinnoissa käytettävä materiaali tai aineisto olisikin vapaasti verkossa kaikkien verkonkäyttäjien käytettävissä, varsinaiseen vuorovaikutukselliseen verkko-opintojen prosessiin voivat osallistua vain sellaiset, jotka ovat saaneet käyttäjätunnuksen opintoalueelle kirjautumista varten. Verkko-opintoryhmä kaikkine toiminnallisine ja sosiaalisine prosesseineen on siis oma "pienekosysteeminsä", jossa rakenteellisesti rajoitetussa virtuaalisessa tilassa tiettyyn ryhmään kuuluvat ihmiset työskentelevät keskenään.
Säännölliset ja epäsäännölliset rakennekehykset
Tätä työskentelyä kehystää paitsi tietoverkon yleiset luonteenpiirteet ja lainalaisuudet, myös suljetun toimintaympäristön sellaiset piirteet, jotka yksilöivät ympäristön nimenomaan opetus- ja oppimisympäristöksi. Esimerkiksi käytettävä oppimisalusta kaikkine didaktisine ja toiminnallisine elementteineen, oppiaineksineen ja tehtävineen sekä palautejärjestelmineen ovat tällaisia toimintaympäristön ulkoisia rakenteita, kehyksiä.Monissa verkko-opetuksen suunnittelun oppaissa opastetaan nimenomaan näiden ns. säännöllisten rakenteiden rakentamiseen ja toteutukseen. Ajattelutapa johtaa helposti suunnittelemaan verkko-opetusta toisistaan irrallisten didaktisten elementtien ja toimintojen kokoelmana, joissa materiaalit, tehtävät ja palautejärjestelmät ovat toisistaan irrallisia "palikoita". Myös mahdolliset keskustelualueet saattavat olla mukana yksinä palikoina muitten joukossa.
Jotta verkko-opetuksesta saataisiin dynaaminen prosessi, on kohdattava myös toimintaympäristön epäsäännöllisiä rakenteita ja konteksteja. Dynaaminen prosessi syntyy ainoastaan ihmisten välisessä toiminnallisessa ja/tai dialogisessa vuorovaikutuksessa, joka etenee ajassa intensiteetiltään vaihdellen ja sisällöltään ei-lineaarisesti ja ennakoimattomasti. Kaikki avoimeen vuorovaikutukseen perustuvat sosiaaliset systeemit, joita ei siis johdeta rautakouralla ja joissa ihmisiltä ei ole lannistettu omaa tahtoa, ovat luonteeltaan epävarmoja ja emergenttejä. Ne kehkeytyvät ajan kuluessa itseorganisoituen.
Opettajakeskeisessä opetuksessa tätä epävarmuustekijää minimoidaan ja kontrolloidaan toimintaa ulkoapäin säädellen ja vuorovaikutusta suuntaamalla (pääasiassa opettajalta opiskelijalle/opiskelijoille suuntautuvilla viesteillä). Dynaamisessa verkko-opetuksessa sen olemassaolo hyväksytään antamalla tilaa ja aikaa osallistujien omille monenkeskisille prosesseille - rihmastotyöskentelylle.
Epäsäännöllisten rakenteiden konteksteja
Epäsäännölliset rakenteet ovat sellaisia, joita ei voi suunnitella etukäteen, mutta ne vaikuttavat kontekstitekijöinä prosessin kulkuun. Vaikka kontekstitekijöitä tässä tarkastellaankin erillisinä, ne ovat käytännössä toisiinsa kietoutuneita, ja niiden vaikutus prosessin kokonaisuuteen on enemmän kuin osiensa summa.Dynaamisen verkkotyöskentelyn ytimessä on osallistujien vuorovaikutuksellinen toiminta. Se on liikettä, joka kehkeytyy kerroksellisesti ikään kuin ajan ja tilan ulottuvuutena. Mutta liikkeen perusvoima lähtee jokaisesta opiskelijayksilöstä, joka omassa työskentelyssään myös liikkuu oman yksilöllisyytensä ja verkkoyhteisön välillä.
Jokainen yksilöllinen opiskelija on prosessin tärkein tekijä - ilman yksilöitä ei synny liikkeen virtausta. Inhimillisen ihmisen ajatteleminen "epäsäännöllisenä rakenteena" särähtaa humanistin korvaan, mutta kontekstitekijänä häntä ei voi kuitenkaan sivuuttaa. Opiskelijoiden käyttäytymistä on vaikea ennakoida, mutta kuitenkin jokainen osallistuja omalla toiminnallaan vaikuttaa epäsäännöllisten rakenteiden muotoutumiseen siinä sosiaalisessa systeemissä, jonka toiminnasta verkkoprosessi syntyy.
Koska sosiaaliset systeemit - siis tässä tapauksessa verkko-opintoihin osallistuva ryhmä opettajineen ja opiskelijoineen - rakentuvat ja muuttuvat ajan kuluessa, on yhtenä kontekstitekijänä otettava huomioon verkkoprosessin ajallisuus. Toisaalta ajallisuuteen liittyy tai sitä sivuaa myös verkkotyöskentelyn toiminnallisuuteen sisältyvä rytmisyys: hektisyydestä hiljaisiin hetkiin, aktiivisista näkyvistä toiminnoista vetäytyvämpään pohdintaan. Ryhmä koostuu toisistaan fyysisesti erillään työskentelevistä ihmisistä, jotka toimivat verkossa aktiivisesti silloin, kun se heille itselleen parhaiten sopii. Joku joka päivä, joku kerran viikossa. Joku impulsiivisemmin, joku harkitsevammin.
Työskentelyn rytmiikka saa yleensä eloa erilaisista herätteistä, joita voivat olla esim. siirtyminen teemasta toiseen tai uuden keskustelunaiheen aloittaminen. Aloitteentekijän ei tarvitse olla opettaja. Eikä opettajan tarvitse täyttää hiljaisia hetkiä, vaan kuunnella myös hiljaisuutta - hektinen yli-innostuskin laantuu ja tasaantuu itsestään. Työskentelyn intensiteetin rytmi on siis luonnollisesti, mutta ei välttämättä säännöllisesti aaltoilevaa. Ja näissä aallokoissa myös saa muotonsa itse verkkoprosessi - sillä prosessuaalisuus on dynaamista ja kehkeytyy ajassa.
Myös tilallisuus on verkko-opetuksen keskeisiä konteksteja. Verkko-opetuksessa tilallisuus on nimenomaan mielikuvallisesti koettua. Toki kaikki osallistujat ovat myös fyysisesti jossakin tilassa ja käyttävät fyysisiä artefakteja (koneita, ohjelmia jne.) työskentelyssään, mutta toiminta verkkoympäristössä yhdessä muiden kanssa koetaan mielikuvallisesti, joten tilallisuus on mentaalista. Siinä yhdistyvät niin sosiaaliset, emotionaaliset kuin sisällöllisetkin mielikuvat. Mielikuvat syntyvät, muuttuvat ja kehittyvät prosessin kuluessa, mutta eivät välttämättä suoraviivaisesti. Tilallisuuden kokemuksen vahvuuteen todennäköisesti vaikuttaa se, miten osallistuja paikantaa itsensä yhteisessä prosessissa. Kokeeko hän olevansa prosessin ytimessä, vai katselevansa sitä "reunalta"? Ytimessä olevat mitä ilmeisimmin kokevat yhteisen virtuaalisen tilallisuuden vahvana, kun taas reunoilla oleville tällaista kokemusta ei välttämättä synny ollenkaan. Pysyvästi reunoille jääville ei synny sellaista vahvaa sidosta muuhun ryhmään ja sen jakamaan prosessiin, joka samalla toimisi myös motivationaalisena tekijänä. Keskeyttämisen kynnys on tällöin korkeampi.
Eriaikaisissa verkkoprosesseissa myös kerroksellisuus on huomionarvoinen kontekstitekijä. Kerroksellisuus tulee ilmi erityisesti keskustelualueilla, joissa osallistujat työskentelevät itselleen sopivina aikoina ja joissa sisältö rakentuu ajan kuluessa kirjoittajien puheenvuoroista. Sisältö rakentuu dialogisesti, mikä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että keskustelun itsessään täytyisi noudattaa jotakin ennalta sovittua dialogin "muotoa" - se saattaa koostua myös enemmän tai vähemmän monologisista puheenvuoroista, joista ajan kuluessa hahmottuu kerroksellinen dialogihorisontti. Kerroksellisuus viittaa siis toisaalta sisällön rakentumiseen, mutta toisaalta myös siihen käytännölliseen huomioon, että tätä rakentumista saattaa tapahtua yhtäaikaisesti monilla eri poluilla tai areenoilla. Koska verkossa puheenvuorot dokumentoituvat, voi ajallisesti "vanhoistakin" puheenvuoroista versoa uusia ajatuksia. Kerroksellisuus antaa siis sisällöllistä runsautta, mutta toisaalta tekee myös sen kokonaisuuden hahmottamisesta haasteellista.
Muina epäsäännöllisen rakenteen kontekstitekijöinä voidaan pitää kokemuksellisuutta, johon viitattiin tilallisuuden yhteydessä, tai vaikkapa yhteisöllisyyttä, joka ei kuitenkaan ole mikään itsestäänselvästi kehittyvä kollektiivisen työskentelyn tunnusmerkki. Kokemuksellisuudella voi olla verkkotyöskentelyssä monia rooleja ja merkityksiä; toisaalta sitä voidaan hyödyntää oppimistyöskentelyn lähtökohtana, resurssina. Toisaalta prosessiin osallistuminen itsessään on kokemuksellinen - se paitsi tuottaa uusia sisällöllisiä kokemuksia niin yksilöllisen kuin yhteisenkin tiedon rakenteluun, myös vaikuttaa prosessin merkityksellisyyteen ja mielekkyyteen. Kokemuksellisuus ei siis liity pelkästään kognitiiviseen työskentelyyn, vaan sillä on myös vahvat sosiaaliset ja emotionaaliset lähtökohtansa. Ja itse asiassa niin on myös yhteisöllisyydellä. Kaikki yhdessä työskenteleminen verkossa, on se sitten kollektiivista älykkyyden jakamista tai kollaboratiivisten työmenetelmien käyttöä, ei ole yhteisöllistä. Yhteisöllisyyskin liittyy vahvasti mentaalisen tilallisuuden kokemukseen. Siihen liittyy myös kysymys osallistujien ryhmäytymisestä, vastuusta ja vallasta. Ja hyvin voimakkaasti myös kokemus omasta paikasta ryhmän toiminnassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti